The Flowers of Warin nähtyäni olen menettänyt uskoni kiinalaiseen kulttuurituotantoon. Miten kaikkien aikojen kallein kiinalainen elokuva voikaan olla sellaista propagandastista roskaa! Toisaalta, eipä tämän kontrollifriikkilän kulttuuriympäristöstä voi paljon parempaakaan odottaa.

Mutta miksi, yli 65 vuotta sodan päättymisen jälkeen, naapurivaltiota pitää yhä vain yksiulotteisesti demonisoida? Samaan aikaan omista saavutuksista sepitetään naurettavia sotasatuja. Nanjingissa japanilaiset tappoivat, rosvosivat ja raiskasivat. Epäilemättä. Mutta aivan yhtä varmaa on, että kiinalaiset sotilasjohtajat pakenivat ja jättivät jopa japanilaisia suuremmat joukot sekaannuksessa antautumaan. Ei siellä tapahtunut kiinalaisia sotilasurotekoja, niin kuin tämäkin ylipitkä roskaraina antaa ymmärtää. Antauduttiin, jonka jälkeen japanilaiset massamurhasivat, joidenkin arvioiden mukaan jopa juuri siksi, ettei niin raukkamaisesti antautuvilla joukoilla saanut japanilaisten fasistien mukaan ollut oikeutta elää.

Elokuvan juoni koostui kiinalaisten uhrautumispäätöksistä ja pyhimyksiksi muuttumisista. Keskeisin juonellinen ratkaisu oli kirjaimellinen portoista pyhimyksiksi -transformaatio. Ja sitten itketään, yhdessä ja erikseen, aina vain lisää. On siinäkin viihdettä.

Näin kahta viikkoa aiemmin samassa teatterissa Chen Kaigen ohjaaman ja Zhang Yimoun kuvaaman Keltaisen maan, (黄土地), vaikuttavan kuvauksen kansanlauluja keräämään lähtevästä innokkaasta kommunistinuorukaisesta. Propagandaa sekin, mutta ainakaan ketään ei demonisoitu eikä veri lentänyt. Sen sijaan laulettiin ja tanssittiin Kiinan kansanseudulla ja kuvattiin maalaiselämän yksinkertaisuutta. Olin todella vaikuttunut.

Vuonna 2011 Zhang Yimou sitten tekee Flowers of War’in kaltaista roskaa. Miten tämä järjestelmä voikaan turmella hyvän ohjaajan niin totaalisesti?

Kaiken haukkumisen jälkeen, täytyy arvostaa pääosan esittäjän Christian Balen yritystä päästä tapaamaan Chen Guangchengia, yhtä Kiinan tunnetuimmista ihmisoikeusaktivisteista. Koko tapaus osoittaa paljon elokuvaa paremmin, missä Kiinan "soft power"-maailmanvalloituksessa mennään.