Irtautuminen itsenäisyyspäivän bileiden jälkeen Pekingistä oli varmasti hyvä ja terveellinen idea. Vuosittaiset lähettilään järjestämät itsenäisyysbileet olivat sitä samaa mitä edellisinäkin vuosina, eli suomalaisten kokoontumisajot kotoisessa seurassa ilmaisen viinan äärellä. Ruokatarjoiluissa oli taas säästetty, joten tikkuruuat ilmaisen viinan vastapainona näyttivät aiheuttavan taas kerran suomalaisille vaikean haasteen. Harvoinpa Pekingissä tulee nähtyä keski-ikäistä porukkaa, ja erityisesti rouvasväkeä sellaisessa tuubassa kuin viime perjantaina ”suomalaisravintola” Take5:n kulmilla. Kaunista katseltavaa kaikkinensa.

Juhlista toivuttua oli siis sopiva aika etsiä hieman autenttisempaa Kiinaa. Saavuimme Nikon kanssa sunnuntaiaamuna Pingyaon vanhaan kaupunkiin, josta olimme varanneet huoneen hienossa courtyard-hotellista. Koko vanhan Pingyaon keskusta on täynnä hienoja vanhoja, ilmeisesti Ming- ja Qing-kauden kivitaloja kauniine ja koristelluine sisäpihoineen. Kaikista useista sisäpihoista Yide-hotellimme oli kuitenkin hienoin. Myös huone ja suuri kangilla altapäin lämmitettävä sänky olivat idyllisiä ja myös oikein mukavia.

Pingyaon vanha kaupunki on kuuluisa vanhojen rakennusten ja lähes täydellisesti säilyneen kaupunginmuurin lisäksi pankkitoiminnan ympärille rakentuneesta kultakaudestaan, jolloin kaupunki toimi pankkitoiminnan suunnannäyttäjänä ja varallisuuden liikuttelun uranuurtajana. Pankkitoiminnan ja siihen liittyvien useiden pienten museoiden tarjonta ei todellakaan ollut päätähuimaavaa, vaan useimmat kylläkin hienot courtyard-malliset museorakennukset olivat täynnä toisarvoista, rekonstruoitua rihkamaa. Rakennukset olivat usein kuitenkin mielenkiintoisia, enkä ole vastaavanlaisia, useampikerroksisia sisäpihan ympärille rannettuja komplekseja muualla Kiinassa nähnyt. Kiinalaisturistien kyky nauttia museoista on myös vaikuttavaa. Jos itse museosubstanssi ei kiinnosta, niin pihallahan voi aina kuvaututtaa itseään ulkomaalaisten kanssa tai pelata sulkajalkapalloa. 

Joka tapauksessa päivä museonkuvatuksissa ja muinaisella kaupunginmuurilla vaeltelua oli tarpeeksi. Näin talvella itse kaupunki on hiljainen ja tyhjä, mutta katujen varret ovat kuitenkin täynnä toimettomanoloisia turistiantiikin ja muun matkamuistobulkin myyjiä. Hyviä ruokapaikkojakin oli melko vaikea löytää, vaikka lopulta varsin maittavia paikallisruokia saimmekin tilattua. Paikallinen naudanliha oli miellyttävän yksinkertaista suolapaistettua lihaa, jota kokeilimme parissakin paikassa.

Sen sijaan, että olisimme lähteneet pitkälle taksireissulle vielä yhteen sisäpihamuseoon kaupungin ulkopuolelle, köröttelimme maanantaina hitaasti bussilla halki tylsien ja rumien shanxilaisten pikkukaupunkien kohti provinssin keskusta Taiyuania. Kuten muuallakaan Kiinassa, Shanxin maaseudun pikkukaupunkeja tai –kyliä voi tuskin koskaan kehua kauniiksi. Parin tunnin bussikyydissä saimme nauttia roskaisista ja aukiavatuista tienvarsista, romujen tälkittämistä peltomaisemista ja kymmenistä kaupunginlaitamien siivottomista tehdaspihoista. Bussimatka muistutti taas kerran millaisessa paratiisissa Pekingin tyylittömien lasitornitalojen ja nopeasti rapistuvien uusiohutongien keskellä elämme. Shanxin maaseudulla ei Pekingistä tuttu uusi raha tuoksu, vaan pikkukaupungit näyttävät kasvavan yksinkertaisen pienteollisuushallien ja vähemmän idyllisesti hoidettujen peltomaisemien keskelle. Kylät olivat täynnä moottoripyörätraktoreilla kuormiaan kärrääviä äijiä ja toimettomia kaupanpitäjäneitejä. Toisin sanoen, elämä maalla näytti tylsältä.

Kävelimme puoli päivää aurinkoisessa Taiyuanissa, molemmat ensimmäisestä askeleesta kohti sivistystä nauttien. Taiyuan on muutaman miljoonan asukkaan kehityskunta, jota halkoo leveä Keltainen joki ja josta löysimme kauniin puiston ja jopa vaikuttavan Liuxiangin shoppailualueen. Keskusta oli puiston lisäksi täynnä lasitorneja ja leveitä autoiluväyliä.

Niin, niitä se kehittyvien maakuntien Kiina näyttää yleensäkin keskuksissaan tarjoavan. Illallistimme pitkän kävelypäivän päätteeksi paikallisessa hienosto-hotpot-raflassa ennen kuin hyppäsimme taas junaan uuteen työpäivään Pekingissä herätäksemme.