Kesän tullessa ajatus Kiinasta lähtemisestä tuntuu aina vain vaikeammalta. Ajattelen asiaa usein aamuisin koulumatkalla, suurten puiden varjostamia kampuskatuja kulkiessani ja monimuotoista ihmiseloa tarkkaillessani. Yritän imeä kuvia Kiinasta varastoon, vaikka lähtöön on vielä viikkoja.

Viikonloput ovat menneet joko harakoille tai sitten ne ovat eloisampia kuin aikoihin. Perjantai-illat koulun ja tutoroinnin jälkeen ovat vakiintuneet koulukavereille, ja erityisesti Jessen ja Tirzan (ja usein hänen miehensä) kanssa hengailulle. Viime viikonloppuna päädyimme Jessen portugalilaisystävän hattuteemaisiin kotibileisiin ja keskustelemaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Jostain syystä bileet olivat vetäneet useammankin miesparin paikalle, mistä ei tosin olisi Jessen mukaan lähtiessä pitänyt yllättyä. Onneksi tunsin koko isäntäväen, eli portugalilaiset Saran ja Sofian sekä Sofian egyptiläisen poikakaverin Mahmudin jo etukäteen. Eipä siis Jessen säädötkään eivät haitanneet. 

Kesän tullessa olen oikeastaan ollut yllättynyt kiinalaisten homoparien avoimuudesta ja lbgt-liikkeen aktiivisuudesta. Olen törmännyt kiehnääviin kiinalaishomopareihin niin Zhongguancunin hitech-alueella kuin täällä opiskelijakeskittymässäkin. Lisäksi ainoa ns. yhteiskunnallinen aktiivisuuden muoto mitä kampuksellamme olen nähnyt on viime viikonloppuna ympäri kampusta kiertelevät lbgt-aktiivit flaijereineen.

Ehkä Kiina-kuvani on taas liian valoisa, mutta minulle tämä Kiinan kolkka näyttäytyy suvaitsevana ja suhteellisen monimuotoisena, siis aina niin kauan kuin se ei vaikuta muiden elämään (kirjoitin työelämän etnisestä syrjinnästä jo aiemmin). Elän kuitenkin yhdellä Kiinan progressiivisimmista alueista ja todellisuus vähänkin kauempana voi olla aivan toinen. 

Ei tämä kai kuitenkaan mikään Berliini ole. Kuulemma piirit ovat hyvin pienet ja sekoittuminen paikallisten ja expattien välillä homojenkin keskuudessa vähäistä. Kaupungin ainoalla varsinaisella lgbt-klubillakin, Destinationissa on kuulemma selvä kuilu paikallisten ja ulkkareiden välillä.